Miks elämä on niin vaikeeta? Menneisyyden haamut kulkee sun mukana vaik kaikki ois jo kauan sitten menny ohi. Mä oon ollu sekasin. Mä oon tehny jotain tosi, tosi tyhmää, mun elämän tyhmimmän asian. Mä oon satuttanu itteäni, ei siin mitään, mut miks helvetissä siit piti jäädä koko eliniän kestävät arvet? Yks huono kuukaus, joka vaikuttaa mun elämään iän ajan. Mä olin sillon sekasin, sanoinhan mä sen jo? Todella sekasin, tai no kai sitä voi sanoo masennukseks, vaik se oli vaan kuukaus? Eikä mulla oikeesti ees ollu kauheen rankkaa. Miks vitussa mä sit tein jotain sellasta? Miks mä ees masennuin? Eka oli ihan tavallista ja sit yhtäkkii yhessä päivässä mä vaan vajosin. Tai no kyl mä tiiän miks se kävi niin. En haluu vaan kertoo sitä kellekkään. Mä oon vaan tavallinen Vaaka. Nyt ku arki alko ihan oikeesti taas, tanssitunnit ja kaikki ni taas kaikki palaa ryöppynä mun mieleen. Kaikki. Ja vielku mä nään mun exää melkeinpä joka päivä (ollaan samas koulus) ni kyllä kaikki palaa mieleen. Kaikki sen aiheuttamat kyyneleet kaikki sen aiheuttama tuska. Myös kyllä kakki sen aiheuttama ilo. Mä taidan rakastaa sitä vielki. Tai sit en. En oo oikeen varma. Ja mulla ei oikeesti oo ollu mitään syytä olla masentunu. Ei mitään. Tiiän sen syyn, mut ei se ollu oikee syy. Sekään ei ollu oikee syy, se syy minkä mä muille uskottelin olevan se syy. Onks ees oikeeta syytä ja väärää syytä? Mulle ainaki on. Mä oon ollu nyt tosi ilonen ja kyllä se ilosuus pulppuu musta nytkin. Ärsyttää ku kaikki (tai siis suurinosa ihmisistä, jotka ei siis oo varmaankaan kokenu mitään tällästä) yhdistää sen asian ja pissikset toisiinsa. Ei se oo niin.  Se ei tosiaankaa oo niin. Pissikset voi kyllä viillellä ja harkita itsemurhaa, mut ne tekee sen vaan saadakseen huomiota. Ne jotka oikeesti viiltelee tekee sen vaan sen takii et se tuska eees hetkeks helpottais. Viiltely ja itsemurha aikeet kulkee yleensä yhesä, mut ei aina. Mulla ne kulki. Nyt oon todella ilonen, et en oo tehny itsemurhaa. Se ois ollu pelkkää elämän haaskausta. Nyt haluun elää, tää päivä on vaa tällänen. Ennakkoluuloja mä vihaan. ''Toi on viillelly, toi on varmaa kauhee pissis/emo'' Ihmiset ei tajuu et ei välttäämättä enää. Se ihminen voi ny olla ilonen. Olla ilonen siitä et saa kulkee tääl maanpäällä hengissä, vaikkakin pari jälkee käsivarressa, muistuttamassa vaikeista ajoista. Kukaan ei voi ymmärtää millasta se on. Paitsi ne, jotka on ollu itekki masentuneita (voidaaks sitä edelleenkään sanoo sitä mun tilaa masennukseks ku se oli niin lyhyt aika?) Miks mä sit viiltelin jos se ei ollu ees masennusta? No joo, on mulla ihmisii, jotka ymmärtää. Oon onnellinen siitä, et en enää oo masentunu. Vaikka mulla pyörii nyt yks asia päässä, josta mä en voi kellekkään puhuu, en kellekkään. Ihmisten mielipiteet ja tuntemukset muuttuis musta, jos kertoisin sen. Joten en kerro, ainakaan vielä, enhän mä oo vielä itekkään täysin varma siitä asiasta.

Tähän kirjotuksen loppuun mä sanon vaan kaikille nuorille ainakin, et teillä on koko elämä edessä, ettehän te haluu sitä vielä päättää, vaikka ois kuinka vaikeeta ja kuinka paha olla? En suosittele myöskään viiltelyä, ne jäljet seuraa teitä aina vaan. Ei välttämättä koskaan lähe pois. Ja sitte vielä niille, jotka ei ymmärrä miks joku viiltelee, ni se saa ajatukset hetkeks pois omasta kurjuudestaan ja tuottaa ees vähän hyvää oloo, se on testattukki.

''I think I can not get out of it. Why, even I did it? Ghosts of the past, follow me on indefinitely until. No, I did not do it because of love. Was just as bad to be, I don't know why.''